Milleniumin toivot




Milleniumin toivot on pohjoiskarjalaisella otteella toteutettu, huumorilla sekä musiikilla höystetty kertomus vuosituhannen vaihteen nuorista. Nuorisomusikaalissa käsitellään aikuisuuden kynnyksellä olevien abiturienttien ja muun nuorison tulevaisuuden haaveita ja unelmia – niiden tavoittelemista, saavuttamista sekä saavuttamattomuutta. Aikuistuminen ei nuorille aina ole kovin helppoa ja Milleniumin toivot onkin puolustuspuhe suomalaisten nuorien puolesta – nuoria pitää muistaa tukea ja kannustaa.
Onhan nuorisolla tärkeä asema myös itsenäisen Suomen tulevaisuuden jatkajina ja kehittäjinä!  

Musikaali toteutetaan yhteistyössä Ilomantsin lukion, Ilomantsin kansalaisopiston, Ilomantsin kansalaisopiston opiskelijakunnan sekä Pielisen Karjalan musiikkiopiston kanssa. Nuorisomusikaali juhlistaa Suomen 100-vuotis juhlavuotta sekä Ilomantsin kansalaisopiston 50 vuotta kestänyttä taivalta.
Valtioneuvoston kanslia on hyväksynyt Milleniumin toivot osaksi Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa! 


Nuorisomusikaalissa nähdään monipuolisesti paikallista osaamista, sillä näyttelemisen ja soittamisen lisäksi nuoret ovat itse toteuttamassa teatterituotannon eri osa-alueita.


Ohjaus ja käsikirjoitus Lauri Jänis
Musiikki Joonas Nuutinen





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti